Aamuauringon ensimmäiset säteet lämmittivät kylmää aavikkoa sen noustessa karujen punaisten paasien välistä kolealle taivaalle. Päivät eivät koskaan nousseet yhtä lempeästi Sunagakuressa kuin lehvien suojaamassa Konohassa.
Eräässä korkeassa tornissa, koruttomassa kiveen veistetyssä huoneessa lämpimien huopien keskellä makasi karkoitettu Hyūgan prinsessa, poskillaan kuivuneina vielä eilen vuolaasti virranneet kuumat kyyneleet. Hinata oli viimein tehnyt sen, noussut isäänsä vastaan ja ottanut vastaan sen kaiken. Helppoa se ei ollut ollut, mutta välttämätöntä. Eikä hän olisi ikinä pystynyt siihen, ellei olisi tiennyt, että muuan voimakastahtoinen, kaunis ja sielukas naisninja seisoisi hänen vierellään järkähtämättä. Suna no Temari - Hinata mietti usein millaista hänen elämänsä olisi yhä, ellei hän olisi törmännyt tähän uskomattomaan naiseen...
Yksipuolinen, onneton ihastus Uzumaki Narutoon. Avuttomuuden tunne kaikkien tiimitovereitten kehittyessä hänen edessään samalla kun hän pysyi yhtä avuttomana kuin aina ennenkin. Vastenmielinen perhe, jonka julma ja välinpitämätön isä kohteli häntä kuin roskaa. Hän ei totisesti kaivannut Hyūgan sukua tippaakaan. Ainoa, joka ylimielisyydestä ja katkeruudestaan huolimatta oli osoittanut vähänkään välittämistä häntä kohtaan oli Hinatan serkku, Hyūga Neji. Hänen avullaan Hinata ja Temari olivat onnistuneet suunnittelemaan pakomatkankin, vaivalloisen reissun Konohasta Sunagakureen.
Hinata vaihtoi kylkeä ja hieraisi silmiään. Tämä ei ollut hänen tuttu pehmeä sänkynsä klaanin päätalossa, eivätkä ulkona humisseet tutut Konohan lehtipuut. Ei, tämä oli Temari-sanin asunto, koruton ja askeettinen, mutta silti kodikkaan tuntuinen, ainakin hänelle - Temarin tyttöystävälle. Hinata tunsi punastuvansa ajatukselle ja nousi vaistonvaraisesti istumaan puristaen peittoaan. Hän joutui yhä kertaamaan mielessään parin päivän takaisia asioita ymmärtääkseen ne oikein. Hän oli - voi luoja - tunnustanut isälleen heidän suhteensa ja vielä päin tämän naamaa loukannut koko Hyūgan klaania. He eivät tulisi ikinä antamaan anteeksi. Hinata tärisi ja tunsi jälleen kyynelten kihoavan valkopupillisiin, pelokkaisiin silmiinsä.
"Ho - olitkin hereillä? Haluatko aamiaista?" Temari huikkasi ovensuusta. Hinata hätkähti ja kätki itkettyneet kasvonsa äkkiä peittoon. Temari askelsi hymähti ja askelsi hitaasti sängyn luokse. "Mikä hätänä, Hinata-hime?" Temari kysyi leikkisästi ja asetteli säärensä sängyn laidalle. "Mietitkö vieläkin sitä toissapäiväistä? Mmm... sinulla on ollut rankkaa-" "Ei!", Hinata vinkaisi äkisti ja vaikeni sitten poskipäät punaisena. "Tarkoitan, olen niin ki-kiitollinen, Temari-san. En olisi i-ikinä kyennyt siihen ilman sinua."
"Huh", Temari katsoi hölmistyneenä punastelevaa söpöliiniä ja rehahti sitten nauramaan. "Aaahh, voi Hinata. Hupsu.", Temari kuiskasi ja kumartui suutelemaan tyttöä. "Tein sen kaiken täysin itsekkäistä syistä. Halusin sinut luokseni."